aloitettiin uusi vuosi tanssimalla ABBAan ystävien olohuoneessa ja nostamalla Isan kanssa suuren ikkunan ääressä paidat ylös alhaalla kadulla ratikassa istuvalle ohikiitävälle yleisölle.
ennen vuoden vaihtumista suuntasimme Töölönlahdelle katsomaan laservaloshowta. Helsinginkadulla samaan suuntaan kävelevä tuntematon mies kertoi meille kuohuva kädessä juhlivansa 60-vuotissyntymäpäiviään. onnittelimme ja pyysimme elämänohjetta. hän sanoi joko "toteuttakaa itsenne" tai "luottakaa itseenne", en ole ihan varma kumpi. viime vuonna ymmärsin, että jos jokin valuttaa elämää hukkaan niin se, että toteuttaa muiden toiveita ja unelmia, muttei itseään ollenkaan. valitsin elämänohjeen "toteuttakaa itsenne". juuri kun olin sen tehnyt, mies jatkoi: "kehenkään muuhun ei voi luottaa."
Töölönlahdella oli sakea sumu, joka peitti huuruksi koko lahden näkymän ja nousi koko ajan tiheämmäksi. vuosi vaihtui laiturilla, josta olimme kaikki vuorotellen liukastua veteen. vuoden vaihtuessa pitelimme jo valmiiksi toisistamme kiinni. pikkusikari sytytettiin tulitikulla, uudenvuoden panta kastettiin ensin Cointreaulla terästettyyn Proseccoon ja sitten veteen.
yksi uudenvuoden seurueen henkilöistä kertoi, että hän ei ole koskaan kokenut ikäkriisiä. hän pitäytyy asenteessa, jonka mukaan iän ja vuosien myötä tuleva tuo tullessaan aina vain parempaa.
Comments