Rita kertoi kyselystä, jossa oli kysytty kuinka monta tunnetta kyselyyn vastanneet osaavat tunnistaa kehossaan/mielessään ja nimetä. kyselyn tulosten keskiarvoksi tuli kolme tunnetta. nämä kolme yleisintä tunnetta olivat olleet kai suru ja vihaisuus, ja ehkä myös onnellisuus. jos kolme oli keskiarvo, se tarkoittaa, että joku kyselyyn vastannut on osannut tunnistaa vain yhden. mikä tunne voi olla jonkun yksi ainoa tunne, jonka tämä osaa nimetä? suomalaisissa virtaa olennaisesti häpeä, mutta sitä myös piilotellaan huolella, myös itseltä. itse en tunnista onnellisuutta. tunnistan milloin mulla on hauskaa, milloin tunnen kiitollisuutta, milloin yhteyttä, milloin olen levollinen ja rentoutunut (harvoin), milloin elämä tuntuu elokuvalta, milloin olen flow-tilassa. onnellisuus on illuusio, liian laaja sana, liian tavoiteltu ja tavoittelematon tila. aina onnen alla on kuitenkin kärsimystä, luissa ja ytimissä virtaa trauma, jossain syvällä itsessä sydän on aina vähän kierteellä ja jännittynyt.
haavoittuvaksi asettumista seuraa aina yhteys ja häpeä. pahinta kyynelkanavien avaamisessa ei ole se, että muut nyt tietävät tämän puolen minusta, vaan se, että kahden tunnin itku alkaa vallita seuravaa vuorokautta tai kahta. kun kyseisen kahden tunnin jälkeen ollaan menty uimaan, olen kastanut hiukseni suolaiseen veteen ja keskustelut ja ajatukset on jo siirtyneet muihin vaikeuksiin ja iloihin, käyn vessassa ja näen yhtäkkiä peilistä taas turtuneet, paisuneet silmäni. muistan itkuisen keskustelun, liikutun uudestaan, palaan sanoihin ja alan täydentää niitä päässäni.
itkulle ei ole käytännössä loppua. muisto ja suru vahvistuu joka vessakäynnillä. en rehellisesti näe, että auki puhuminen auttaa mua. se vaatii niin paljon auki selittämistä että se palvelee ennen kaikkea läheisiä saamaan jonkinlaisen käsityksen asioista (aina kuitenkin vajaavaisen, sitä voisi loputtomiin täydentää). hyvä elämä on elämä, jossa on iloittu.
Usein ajatellaan, että asiat muuttuvat paremmiksi, helpottavat, kun niistä puhuu tai kirjoittaa. Olen huomannut, että voimakkaimmat kuvat eivät koskaan tule käsitellyiksi. Ne saavat vain uusia tulkinnan kerroksia, näkökulmia, jotka vahvistavat niitä ja tekevät ne olevammiksi, mikään ei poista niiden tuoreutta ja ensisijaisuutta.
(jukka viikilä: taivaallinen vastaanotto)
