Search

vanhan ystävän kuulumiset











kun teini-iässä näki ystävää kahden vuoden päästä viime kerrasta, havaitsi jälleennähdessä vaikutteita, joita toinen oli kahdessa vuodessa ottanut ja saanut osakseen; millaiseksi yksilöksi toinen oli kuoriutunut ja kenestä inspiroituneena.



kun tapaa pitkästä aikaa ystävän päälle kaksikymppisenä, voi olla varma, että kahden vuoden aikana kumpikin on ehtinyt käydä läpi mullistavia ja vaikeita kausia, jotka elämä on vain yhtäkkiä sylkenyt eteen: mielen sairautta, aikuisuuden yksinäisyyttä, eron rakkaudesta tai ystävyydestä tai vanhemmista tai vanhempien eron, läheisen yhtäkkisen kuoleman, vääräksi osoittautuneita reittejä, suunnitelmien muuttumista, suuria pettymyksiä tai jatkuvaa hidasta identiteettikriisiä, joka johtuu vähintään siitä, että juuri kun luuli olevansa yksilö, onkin todettava miten voimakas ja väistämätön vanhempien vaikutus on jokaiseen omaan käyttäytymis- ja ajatusmalliin; ja miten perseestä on kun niitä piirteitä ei edes itse näe itsestään.




viimeistään silloin kun täytyy kertoa kuulumiset vanhalle ystävälle, avautuu silmien eteen kaikki ne todellisuudet jotka arjessa (ja lomassa) elävät limittäin ja läsnä yhtä aikaa:

- tunteiden todellisuus.

- tapahtumien ja tekemisen todellisuus.

- jos tapahtumia ja tekemistä on yli yhden ihmisen verran, on ahdistuksen todellisuus.

- inspiraation todellisuus.

- unelmien ja päämäärien todellisuus.

lisäksi kaiken taustalla on olemassa koti-ikävä, mutten tiedä minne. en tiedä missä koti on.

kaikkien näiden kotien jälkeen, hetkellisten ja pidempien, kaikkien taakse jätettyjen jälkeen en enää tiedä missä koti hitto on. kuuluisiko sen olla menneisyydessä? lapsuudessa? vaillinaisissa juurissa?

itse rakennetussa kodissa? muiden rakentamissa kodeissa? ihmisissä? kuuluvuuden tunteessa? missä se on sen jälkeen kun kotoisan yhteisön yhdessäolon aika päättyy? voiko koti kestää vain n. tunnin, kun laittaa kaikkein tutuinta musiikkia soimaan ja hetken kaikki on siinä? kuuluisiko kodin kestää pidempään?








yhden vaikean päivän päätteeksi lähdin yöllä kävelylle lähikortteleihin katsomaan, miten lumimyrskyn lumi ja tuuli olivat venyttäneet autojen perää metrillä. kun on rauhaton olo, laitan angus & julia stonea soimaan, vietän hetken valokuvien äärellä, ilta laskeutuu, sytytän kynttilän. soitan ystävälle, joka kertoo kaiken epävarmuuden jälkeen ja epävarmuudesta huolimatta olevansa kerrankin elämässään oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

siinä on yhtäkkiä kaikki. yhden illan siinä on kaikki.

sain postissa kirjekuoren, jonka sisällä oli leikeltyjä pieniä helliä kuvia sekä teksti "tee parhaasi".





oi maamme suomi, maa

oli vaikea nimetä tätä blogia tai sen pientä info-tekstiä. halusin ujuttaa niihin lupauksen siitä, että tulen luultavasti käsittelemään kirjoituksissani useinkin omaa monimutkaista kansalaisuus-/muutt