Search

etsinnässä epämyyvä






syksy on kulunut vauhdilla. asetin vuosia vanhat jouluvalot uuden keittiöni ovensuulle. tuttu, tietty heleä valo valaisi huoneen kuin usvan läpi. se valaisi lupauksen, jonka tein itselleni: alan taas kirjoittaa. varasin heti kirjastosta lempikirjailijani nopeimman ja kevyimmän, viitisen vuotta sitten jo lukemani kirjan tueksi ja inspiraatioksi. kun palaan selaamaan vanhoja, vilpittömiä kirjoituksiani vanhaan blogiini, ihmettelen tuota neljän vuoden takaista mennyttä maailmaa. onko maailma muuttunut vai olenko minä? kaikki tekstit, joihin nykyään törmään arjessani yrittävät myydä minulle jotain.

toiset kilpailevat siitä, kuka on eniten perillä maailman pahuudesta ja toiset vakuuttelevat elämänsä olevan kadehtimisen arvoista. uutiset, kuvatekstit, dialogit ja tutkimukset ovat retoriikaltaan kolumninomaisia. vakuuttamisen pyrkimys uuvuttaa.


ranskalaisessa komedistisessa Dix pour cent -tv-sarjassa on kohtaus, jossa juhlamekkokaupan myyjä yrittää ymmärtää asiakkaansa mieltymyksiä ja tarpeita etsiessään tälle sopivaa mekkoa juhliin ja kysyy: - Saanko kysyä henkilökohtaisen kysymyksen? - Toki.

- Haluatteko vakuuttaa vai vietellä?

- Vietellä. Minä viettelen aina.


kaikki tekstit, jotka silmiini kantautuvat, ovat sen sijaan pukeutuneet vakuuttavuuteen:

tosissaan otettava, istuva musta puku tai ryhdikäs, tyylikäs ja tärkeä mekko. ehkä vakuuttava, mutta ehkä myös tylsä. oikeastaan aika tylsä.



kirjallisuuden tutkimuksen kurssilla meille opetettiin, että kaunokirjallisuudella on esteettinen funktio. olen sellaisen tekstin etsinnässä, jonka ainoa funktio on tuottaa esteettistä mieltymystä. etsin sitä kirjoista, jotka on kurottu huolellisesti kokonaisuudeksi mutta eivät pyri silmilleni. ne ovat hyllyllä ja voin tarttua niihin jos satun niihin törmäämään. antikvariaarisen kirjakaupan hiljainen kirjahylly on vastamaailma vakuuttelevalle, vanhat kirjat istuvat hyllyllä kaikessa hiljaisuudessaan niin itsevarmana asemansa arvokkuudesta, ettei ne koe tarvetta lähteä taistelemaan oikeuksistaan. jos he lähtisivät, he tirtävät että joutuisivat silloin astumaan myyvän kulttuurin tantereelle ja käyttämään heidän myyvää, slogan-painotteista, vakuuttelevaa retoriikkaansa; he kun eivät tule vastaan.

etsin esteettistä funktiota kirjoittaen jouluvalojen heleän valon alla, kuuntelen samalla joululauluja vanhoilta blues-laulajilta. leikkaan ruisnaksun päälle pehmeää juustoa, jonka nimeä en muista koska en ole ennen sitä syönyt, juon päälle makeaa punaviiniä ja soitan kahden tunnin puhelun ystävälle kilometrien päähän, jonka kanssa juttelemme mistä vain muttemme ajankohtaisista asioista. uutisissa lapset kertovat tulevaisuuden toiveistaan. vain kaksi toivoo jotain hassua: lämmintä uintivettä lähirantaan ja paljon karkkia. loput lapsista tietävät liikaa ikäisekseen: puhuvat ilmastonmuutoksesta ja huolista. jostain syystä me kiittelemme näitä fiksuja lapsia. lapset ovat totistuneet, nuoret aikuiset tärkeilevät, aikuiset taas haluavat viihdettä: hauskoja tv-ohjelmia ja kauniin feedin. jokainen skippaa mainokset tv:ssä mutta kuluttaa niitä silti somessa kaiken aikaa. blogialusta ehdotti minulle seuraavia ominaisuuksia ilmoitettavaksi postauksen yhteyteen: postauksen lukemiseen kuluvan ajan minuutteina, merkkimäärän, suunnitelman blogin maksullisesta seuraamis-ohjelmasta, lukukertojen määrän, hashtagejä, facebook-jakolinkin, instagram-jakolinkin, pin it -pinterestnappulan.

aloitin nyt itsekin kirjoittamisen tällä kantaaottavalla otteella. toivon mukaan se riisuutuu hiljalleen ja ohjautuu kohti puhdasta, vilpitöntä ja lämmintä, kun löydän taas ympäröivästä arkimaailmastani eroavaa retoriikkaa vaikutteeksi silmieni alle.